LUENTOSARJA 2023–2024: YKSILÖT, YHTEISÖT JA MUUTOS: HISTORIALLISIA JA KULTTUURISIA NÄKÖKULMIA SUOMALAISEEN YHTEISKUNTAAN
Yksilöiden ja yhteisöjen välinen vuorovaikutus on yksi yhteiskunnan toiminnan perusedellytyksistä. Niihin liittyvät prosessit ja kokemukset ovat monella tapaa rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa läpi ajan. Tässä luentosarjassa Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksen nuoret tutkijat lähestyvät teemaa omien tutkimusaiheidensa kautta historiallisista ja kulttuurisista näkökulmista. Luennot tarkastelevat sitä, kuinka yksilölliset ja yhteisölliset vuorovaikutukset ja kokemukset ovat muovanneet suomalaisen yhteiskunnan kehitystä, olipa sitten kyse suomalaisen kulttuuriperinnön ja identiteetin kehittymisestä, talousjärjestelmän muotoutumisesta tai yksilön paikasta yhteiskunnassa. Luentosarjassa käsitellään ajankohtaisia teemoja, jotka puhuttavat yhteiskuntaamme tänä päivänä.
Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry järjestää luentosarjan yhteistyössä Jyväskylän Kansalaisopiston sekä Jyväskylän yliopiston Tiedettä kaikille -toiminnan kanssa. Luentosarja toteutetaan hybridimallin mukaisesti Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteen ensimmäisen kerroksen Tietoniekka-tilassa sekä verkossa.
Luennot järjestetään Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteen Tietoniekka-tilassa (B116), 1. krs. (Seminaarinkatu 15, 40100 Jyväskylä).
Lisätietoja:
Tommi Hämäläinen (tommi.m.s.hamalainen@student.jyu.fi)
Jenna Koskelainen: (jenna.k.koskelainen@jyu.fi)
13.2.2024, klo 18–19.30. Nina Väkeväinen, FM
Verkkoyhteisöt vapaaehtoisesti lapsettomien sterilisaationhakijoiden tukena
Suomessa osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä tahtoisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen ennen 30 ikävuotta. Tämä ei ole yleensä kuitenkaan mahdollista, sillä suomalaisen steriloimislain mukaan henkilöllä, jolla ei ole merkittäviä terveydellisiä syitä sterilisaatioon hakeutumiselle, ehtona toimenpiteen toteuttamiselle on 30 vuoden ikä tai kolme lasta yksin tai yhdessä puolison kanssa. Lakia on kritisoitu yksilöitä holhoavaksi, koska alle 30-vuotiaan lapsettoman yksilön omaa harkintakykyä ei pidetä riittävänä perusteena toimenpiteen toteuttamiselle eikä näin ollen myöskään päätökselle omasta pysyvästä lapsettomuudesta. Aika ajoin mediassa on noussut esiin etenkin naisten kertomuksia sterilisaation vaikeasta saatavuudesta ja lääkärien kielteisestä suhtautumisesta toimenpiteen myöntämiseen tilanteissa, joissa lain määrittämät kriteerit sterilisaatiolle olisivat täyttyneet.
Luennolla tarkastellaan, millaisia ovat vapaaehtoisesti lapsettomien omat ajatukset ja kokemukset sterilisaatioon hakeutumisesta ja mitä sterilisaatio heille itselleen merkitsee. Lisäksi perehdytään siihen, millainen merkitys vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevillä verkkoyhteisöillä ja keskusteluryhmillä on yksilöiden sterilisaatioprosesseissa ja myös laajemmin vapaaehtoisesti lapsettoman identiteetin muodostumisessa. Luento pohjautuu tekeillä olevaan etnologian ja antropologian alan väitöskirjatutkimukseen, jossa tutkitaan vapaaehtoisesti lapsettomien henkilöiden hakeutumista sterilisaatioon ja heidän kokemuksiaan toimenpiteen vaikutuksista omaan hyvinvointiinsa. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan lääkärien ammatillisia näkemyksiä sterilisaatiosta lapsettomien henkilöiden ehkäisymenetelmänä.
Linkki tapahtumaan ja verkkolähetykseen.
6.2.2024, klo 18–19.30. Helena Kangasmäki, FM
Huonekalu kulttuuriperintönä ja arjen esineenä: Askon 1950-luvun muotoilu
1950-luvun suomalaista taideteollista muotoilua pidetään poikkeuksellisena ilmiönä ja suomalaisen muotoilun arvostus elää kulttuurissamme. Sotien jälkeen, jälleenrakennuksen myötä arjen esinesuunnittelu ja -valmistus saivat uudenlaista sisältöä. Uusia koteja perustettiin ja niitä pyrittiin sisustamaan niin sanotun ”kauniin arjen” ihanteen mukaisesti modernin muotoilun tuotteilla. Aikakautta on tituleerattu suomalaisen muotoilun ”kultakaudeksi”, jonka aikana syntyneet arjen esineet ovat saavuttaneet tänä päivänä statuksen ”haluttuina vintage-esineinä”.
Luento pohjautuu tekeillä olevaan etnologian alan väitöskirjaani, jossa tutkin 1950-luvun suomalaista taideteollista huonekalumuotoilua kulttuuriperintöprosessin ja materiaalisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmista. Tutkimuksessani selvitän, miten jälleenrakennuksen aikakauden modernin muotoilun ihanteista ja arjen muotoilutuotteista on tullut osa suomalaista kulttuuriperintöä. Tutkimukseni kohdistuu kotimaisen huonekaluvalmistaja Askon huonekalumuotoiluun. Vuonna 1918 perustettu Askon huonekalutehdas kipusi Pohjois-maiden suurimmaksi huonekaluvalmistajaksi ja eli omaa kulta-aikaansa tällä myös laadukkaiden huonekalujen vuosikymmeniksi kuvatulla ajanjaksolla 1950- ja 1960-luvuilla. Yrityksen perusajatuksena oli alusta asti laadusta tinkimätön kalusteiden sarjatuotanto ja ”kalusteita kaikille” periaate.
Tutkimustani ohjaa etnografia eli tavoitteena on ymmärtää ja tulkita kulttuurista ilmiötä sekä avata arkista elämäämme, johon Askon ”kultakauden” huonekalut kytkeytyvät. Kulttuuriperintö tutkimuksessani määrittyy materiaksi, jota halutaan säilyttää ja suojella. Tätä perintöä Askon myös ”klassikoksi” leimatut huonekalut edustavat muodostaen materiaali-sen kulttuuriperinnön, joka heijastelee menneisyyden ja nykyisyyden merkityksiä. Tutkimukseni tarkastelee esineen kulttuuriperinnöksi muodostumisen prosessia, kulttuurihistoriallista arvoa ja merkityksiä museaalisen kontekstin, aikakauslehtien ja mainosten muodostamien diskurssien sekä käyttäjäkokemusten näkökulmista. Tutkimukseni tavoitteena on hahmottaa Askon huonekalujen kulttuuriperintöprosessiin liittyviä teemoja ja rakentaa niistä kuvaus.
Linkki tapahtumaan ja verkkolähetykseen.
21.11.2023, klo 18–19.30. Heikki Kämäräinen, FM
Yksityiset luottomarkkinat 1800-luvun Suomessa
Entä jos opintolainasi perustuisi suulliseen sopimukseen naapurisi kanssa? Jos halla lyhentäisi kulutusluottosi maksuaikaa? 1800-luvun Suomi, kuten kaikki esiteolliset yhteiskunnat, oli köyhä, maalainen ja epätasa-arvoinen. Elintaso muistutti nykyisiä kehittyviä maita. Rahaa oli käytössä vähän, ja paljonpuhuttu omavaraisuuskin oli rajallista. Tarpeen vaatiessa ihmiset ottivat velkaa.
Kautta aikain luotonantaminen on ollut tavallinen tapa helpottaa arkea ja selviytyä kriiseistä, mutta pankkilaitos on historiallisesti vain harvojen käyttöön rajattu keksintö. Luottomarkkinat muodostuivat yksityishenkilöiden keskinäisestä vaihdannasta. Velat kytkeytyivät ihmisten arkeen lukuisin eri tavoin. Menneisyyden yhteiskuntia koettelivat paitsi kadot, taudit ja sodat, myös talouslamat. Kuinka nämä luottomarkkinat pystyivät toimimaan?
Luennolla tutustutaan historialliseen luottomarkkinaan paitsi yleisemmällä tasolla, myös käyttäen tutkimusesimerkkinä 1830-luvun keskisuomalaista maaseutua. Luennolla selvitetään mitä velka oli, ja miksi sitä otettiin.
Linkki tapahtumaan ja verkkolähetykseen.
14.11.2023, klo 18–19.30. Aleksi Eskelinen, FM
Murrettava monoliitti? – Suomen kansallismuseo suomalaisuuden rakentajana vuosina 1916–1971
Suomen kansallismuseo avattiin yleisölle itsenäistymisen kynnyksellä vuonna 1916. Museosta tuli kansakunnan rakennusväline ja sen kertoma tarina tähtäsi kansan itsetunnon ja sivistystason nostattamiseen. Museon näyttelyt pystytettiin suurelta osin jo ennen vuotta 1917, eivätkä ne kertoneet itsenäisyyden ajan tapahtumista ennen 1980-luvulla tehtyä näyttelyuudistusta. Suomesta ja suomalaisuudesta kerrottiin tulkitsemalla esihistoriallisia kulttuureita sekä Ruotsin ja Venäjän vallan ajan tapahtumia. Eurooppalaisista esikuvistaan poiketen Suomen kansallismuseossa esihistorialliset, historialliset ja kansatieteelliset kokoelmat pystytettiin saman katon alle yhdeksi museoksi. Vaikka kokoelmat esiteltiin omissa näyttelyissään, ne muodostivat kävijälle kronologisen kokonaisuuden, joka kertoi museovieraalle suomalaisuuden tarinan.
Luento perustuu tekeillä olevaan väitöskirjaan, jossa tutkitaan Muinaistieteellisen toimikunnan ja Suomen kansallismuseon rakentamia suomalaisuuden narratiiveja vuosina 1916–1971. Muinaistieteellinen toimikunta oli Museoviraston edeltäjä, joka lakkautettiin vuonna 1972, kun Museovirasto perustettiin sen seuraajaksi. Se vastasi maan muinaismuistohallinnosta ja ylläpiti Suomen kansallismuseota. Muinaistieteellisen toimikunnan henkilökuntaan kuului maan johtavia tutkijoita arkeologian, kansatieteen ja kulttuurihistorian alalta. Tutkimuksen tarkastelujakso kattaa Suomen itsenäisyyden alkutaipaleen, kriisivuodet, jälleenrakennuksen ja hyvinvointivaltion rakentamisen. Tuona aikana Suomen kansallismuseota ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtui useita valtavia poliittisia ja sosiaalisia murroksia, jotka edellyttivät uudenlaista kansallista tarinaa. Samalla näyttelyiden perustana olevat kokoelmat säilyivät pääosin samanlaisina, toki täydentyen. Väitöskirjassa tutkitaan, miten pysyvyyttä edustavat kokoelmat taipuivat uusiin tulkintoihin ja oliko suomalaisuudesta kerrottu tarina yksiääninen monoliitti, joka kaipaa nykynäkökulmasta purkamista.
Linkki tapahtumaan ja verkkolähetykseen.